lauantai 16. huhtikuuta 2022

Kuvataitelija Anne Mäkelä

Taiteilijaesittely Anne Mäkelä - Kuvataiteilija, taidegraafikko


Suunnitelmia, 2021

Alun perin Anne aloitti taiteilijan uransa maalaten öljyväriteoksia ja edelleenkin erikokoiset öljyvärimaalaukset kuuluvat hänen tuotantoonsa. Sittemmin erityisesti metalligrafiikan eri menetelmät ovat saaneet tilaa taiteilijan tuotannossa, ja taiteilija onkin erikoistunut EV edition variaatio -sarjoihin ja -kollaaseihin. Taiteilija, omien sanojensa mukaan, hakee tasapainoa öljyvärimaalauksen ja grafiikan tuotannon välillä. Tätä taidegraafikkoa kiinnostavat grafiikan menetelmien loputtomat mahdollisuudet, grafiikan tekemisen kokeellisuus, yrityksen ja erehdyksen kautta oppiminen sekä erilaisten menetelmien kehittäminen. Taiteilija on kiitollinen siitä, että materiaaleista on nykyään saatavilla myrkyttömiä vaihtoehtoja ja, että materiaaleja edelleen kehitetään ympäristölle ja terveydelle ystävällisemmiksi.  

Taiteilijana Annea voi luonnehtia vahvaksi ja juurevaksi ja silti herkän tarkkanäköiseksi tulkitsijaksi. Hän käsittelee taiteessaan rakkaita aiheita: perhettä, luontoa ja ihmisyyttä. Taide peilaa hyvin osuvasti myös taiteilijan omaa arvomaailmaa ja persoonaa. Hänen vahva yhteytensä luontoon ja maanläheisyytensä on läsnä tekemisessä ja taiteessa. Tämä luontoyhteys sai alkunsa jo lapsuuden kesinä järven rannalla mummien ja oman perheen kanssa kalastellen ja omavaraistaloutta elellen. Työteliäänä toiminnan naisena Anne aloitti työuransa jo 12-vuotiaana leipomoapulaisena mummin leipomossa.

Sama meri — eri rannat, grafiikkaa puulevylle, 
yksityiskokoelmat, 2017

Muutto kauniiseen Karkun kylään vuonna 2018, lähelle luontoa ja vettä, palautti tämän, ehkä kaupungissa ehkä hieman haalenneen, yhteyden luontoon. Vahvan luontositeen uudelleen löytymisen voi myös havaita Annen taiteessa, sen entistä vahvemmassa puheessa luonnon ja elämän puolesta. Karkun näköalagalleria ja työskentely lähellä luontoa mahdollistavat luonnon tarkkailun ja vuodenaikojen seuraamisen hyvin läheltä. Myös vierailijoilla on mahdollisuus päästä nauttimaan tästä innoittavasta maisemasta sekä taiteesta sovittuna ajankohtana tai avoimien ovien päivinä sekä lukuisissa taidetapahtumissa.

Metsän muotovaliot, 2021

Anne uskoo ihmisen jatkuvaan kasvuun ja kehittymiseen, mikä näkyykin taiteilijan loputtomana lapsenmielisenä innostuksena asioita, maailman tapahtumia, ihmisiä ja erityisesti luonnonihmeitä kohtaan. Tämä tarkasti havainnoiva taiteilija saa kiteytettyä teoksiinsa viisauksia ja olennaisuuksia ihmisyydestä, sen valo- ja varjopuolista sekä elämän ilonaiheista, kipukohdista ja maailmantilasta. Ihmisen tausta, ihmisyyden peruskysymykset ja ihmisyyden olemus kiinnostavat taiteilijaa. Perhe, rakkain asia maailmassa, on taiteilijan mieliaihe myös taiteessa. Taiteilija on saanut seurata miehensä kanssa heidän neljän lapsensa varttumista aikuisikään ja heidän perheidensä kasvua ja hän kuvaakin taiteessaan tätä elämänkulkua ja sukupolvien vaihtumista sekä perhesiteen ja juurien merkitystä ihmiselle. Perhe on valtava voimavara ja elämän värit sekä kerroksellisuus kuvastuvat hänen taiteessaan.  

Anne rakastaa tarinoita ja kätkee niitä teoksiinsa. Katsoja voi helposti samaistua teosten tarinoihin ja löytää niistä yhtymäkohtia omaan elämäänsä ja tehdä omanlaisia tulkintoja. Hän tarjoaa taiteessaan vahvan naisen herkkää näkemystä elämään ja monesti tämän intuitiivisen taiteilijan teokset saavatkin alkunsa taiteilijaa sillä hetkellä puhuttelevasta aiheesta, jonka taiteilija tiivistää osuvaksi nimeksi. Nimi on usein koko prosessin lähtökohta ja yksikään teos ei ole vailla tarinaa ja liittymäkohtaa elämään. Useat teokset saattavat muodostaa perheen ja joillakin teoksilla on samaa tematiikkaa kuvastavia sisaruksia. Hauska yksityiskohta on, että taiteilija kerää teosten nimiä pankkiin – nimipankkiin ja ammentaa myös sieltä inspiraatiota.  

Ajan hammas, 2021

Karkun näköalagalleriassa ja ateljeessa on vierailumahdollisuus yksityishenkilöille ja ryhmille. Lisäksi vuoden mittaan on avoimien ovien tapahtumia, taidepajoja sekä Karkun ateljeessa & liikkuva taidepaja -tapahtuma. Kesäisin on mahdollista päästä nauttimaan sekä näköalasta että taiteesta Taide- & terassitapahtumaan Karkkuun. Ohessa joitakin taiteilijan tulevia tapahtumia.

Anne Mäkelä Taide

Instagram Anne Mäkelä Taide


Huhtikuu 23.–24.

Pirkanmaan Taidesuunnistus  

Karkun grafiikanpajalla avoimet ovet

Kesä- ja heinäkuu

Kuvataiteen kesätori 16.–17.7., Purnu

Taideterassi-tapahtumat

Karkun grafiikanpaja useasti avoinna

Elokuu

Anne Mäkelän ja Hanna Variksen yhteisnäyttely

Galleria Napa, Rovaniemi

Syyskuu

Habitare-messut Helsingin Messukeskus

Marraskuu

Taidenäyttely Munkkiniemen taidelainaamo Jaro Palmu, Helsinki

Marras-joulukuu

Taide PopUp -puoti


Matka, 2021




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maailma tarvitsee sisustussuunnittelijaa?

Suunnittelija - pelastava enkeli?  Pohdin tässä sisustussuunnittelun tarpeellisuutta muutaman esimerkkinäkökulman avulla. Sisustussuunnitelm...